Kultainen Nuija 2022 voittaja on tamperelainen Modulight Oyj


Modulightin menestyksen taustalla on hallitus, joka työskentelee yhteen hitsautuneena tiiminä.

Palkintolautakunta painotti valintansa perusteluissa erityisesti Modulightin hallituksen työskentelyä tiiminä. Muita palkintolautakunnan esiin nostamia hallitustyön selkeitä vahvuuksia ovat ESG (Vastuullisuus ja kestävyys), hallituksen järjestelmällinen toimintatapa sekä kyky luotsata yhtiön strategiaa ja valvoa sen toimeenpanoa. Myös hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan hyvä yhteistyö kiinnitti palkintolautakunnan huomion: roolit ovat selkeät, ja asioita hoidetaan ammattimaisella otteella.

Loppukilpailun kolmen kärkeen ylsivät myös jyväskyläläinen kiinteän jätteen käsittelyratkaisuihin erikoistunut ympäristöteknologiayritys Tana Oy ja valaisimia suunnitteleva ja valmistava Secto Design Oy Kauniaisista.

Diversiteetti puhuttaa – miten se toteutuu hallituksissa?

Tulevaisuuden kasvun vauhdittamisen näkökulmasta palkintolautakunta kannustaa yrityksiä kiinnittämään laajemmin huomiota diversiteettiin. Modulightin hallituksessa on viisi jäsentä, neljä miestä ja yksi nainen. Kaikki ovat Suomen kansalaisia.

Diversiteetti oli Kultainen Nuija 2022 -finalistien valinnassa yksi valintakriteereistä. Valintaprosessin edetessä kävi ilmi, että listautumattomissa pk-yrityksissä diversiteetti ei vielä näy kovinkaan laajalti. Listautuneissa yhtiöissä diversiteetti toteutuu hallituskokoonpanoissa jo lainsäädännönkin vuoksi.

Modulight suunnittelee ja valmistaa lasereita henkilökohtaiseen lääketieteeseen. Life Science -alueella yritys toimii syöpähoitojen, silmäsairauksien ja genetiikan parissa. Se valmistaa lasereita myös muihin korkean lisäarvon sovelluksiin, joilla on operatiivisia tai teknologisia synergioita. Modulightin laitteet hyödyntävät pilvipalveluita, mikä tukee indikaatioiden tekemistä ja auttaa hoitojen laadun parantamista. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Tampereella, ja sillä on toimipiste myös USA:ssa Kaliforniassa. Vuoden 2021 syksyllä Modulight listautui Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle.

”Yrityksen menestyksen kannalta on tärkeää, että hallituksella on yhteinen näkemys siitä mihin pyritään”, toteaa Modulight Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Jyrki Liljeroos. ”Myös toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan välinen suhde on merkityksellinen strategiaa toteutettaessa ja hallituksen toimintaa kehitettäessä. Tämän lisäksi näen Modulightin hallitustyössä merkityksellisenä sen, että hallituskokoonpanossa on huomioitu myös diversiteettiin liittyviä asioita.”

“Hallituksen rooli on ollut keskeinen siinä, että olemme saaneet vietyä yrityksen strategiaprosessia aktiivisesti eteenpäin. Hallitustyön isoja hyötyjä on ulkopuolisen näkemyksen saaminen”, Modulight Oyj:n toimitusjohtaja Seppo Orsila kuvailee.

Modulight Oyj:n toimitusjohtaja Seppo Orsila ja hallituksen puheenjohtaja Jyrki Liljeroos.

Voittajavalinnan tekivät kokeneet talouselämän vaikuttajat

Voittajan valinneen palkintokunnan jäseninä olivat hallitusammattilaiset Matti Alahuhta ja Anne Berner, HappyOrNot Oy:n toimitusjohtaja Miika Mäkitalo sekä Kauppalehden vastaava päätoimittaja Arno Ahosniemi.

Kultainen Nuija myönnettiin jo 11. kerran

Monet suomalaiset pk-yritykset ovat hyvässä yhteistyössä riippumattomien hallitusjäsenten kanssa onnistuneesti uudistaneet liiketoimintamallinsa, valloittaneet uusia markkina-alueita niin Suomessa kuin maailmalla, kasvaneet orgaanisesti ja yrityskauppojen avulla tai hoitaneet sukupolvenvaihdokset hallitusti.

Valtakunnallisesti toimiva Hallituspartnerit ry myöntää Kultainen Nuija -huomionosoituksen vuosittain pk-yritykselle johdonmukaisesta ja menestyksekkäästä hallitustyöstä. Vuoden 2021 voittaja oli Axopar Boats Oy. Aiempina vuosina Kultaisen Nuijan ovat saaneet SE Mäkinen Logistics Oy, Lappset Oy, Robit Rocktools Oy, Serres Oy, Pohjola Rakennus Oy, Gofore Oy, HappyOrNot, Pemamek Oy sekä Lojer Oy. Yhdestoista Kultainen Nuija palkinto myönnettiin ajalle tyypillisesti etätapahtumana.

Hallituspartnerit-verkosto toimii yhdentoista alueellisen yhdistyksen voimin. Jäseniä on jo yli 1200. Hallituspartnerit-verkosto välittää pk-yritysten hallituksiin hallitustyön osaajia. Hallituspartnerit ja Suomen kauppakamarit järjestävät valtakunnallisesti merkittävään HHJ-koulutuskokonaisuuteen sisältyviä koulutuksia. Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ) -kurssin on suorittanut yli 13 000 ja HHJ-tutkinnon yli 4900 henkilöä.

Lisätietoja:

Hallituspartnerit ry:n Tampereen puheenjohtaja Sami Somero, puh. 040 553 2920
Kultainen Nuija -sihteeristön puheenjohtaja Reetta Keränen, puh. 0400 300 172.

 Tutustu Kultainen Nuija -palkintoon!

Kultainen Nuija 2022 -voittaja:
Modulight Oyj, Jyrki Liljeroos, hpj, 0400 625 770, jyrki.liljeroos@modulight.com
Modulight Oyj, Seppo Orsila, tj, 040 830 4671, seppo.orsila@modulight.com

Kultainen Nuija 2022 -finalistit:
Tana Oy, Kari Kangas, hpj, 0500 638 824, kari.kangas@tana.fi
Secto Design Oy, Tuula Juselius, hpj, 09 5050 598, tuula@sectodesign.fi

Kuvat: Modulight Oyj