Hallituspartnerit ry:n jäsenhaku on käynnissä syyskuun ajan! Haastateltavana Janne Viinikkala


Jäsenvalintamme perustuvat tarkkoihin kriteereihin, joiden taustaa avaamme kuluvan kuukauden aikana julkaistavissa jäsenhaastatteluissa.

Kuva: Janne Viinikkala

Hallituspartnerit ry:n jäseniksi valitaan kokeneita hallitusosaajia, joilla on näkemystä yritysten kasvun ja kehityksen tukemiseen.

Jäsenemme Janne Viinikkala kertoo, miksi ”Asiantuntijuus on tärkeää, mutta hallituksessa se ei riitä.”

Keskustelimme valintakriteereistä jäsenemme Janne Viinikkalan kanssa. Janne on jäsenenä monien yritysten hallitustyössä ja aktiivisesti mukana Hallituspartnerit ry;n (Tampere) tapahtuma- ja markkinointitoimikunnassa.

Miksi jäseneksi hakevalta edellytetään vahvaa liiketoimintakokemusta johtoryhmätasolta?

  • Hallitustyössä tarvitaan strategista näkemystä, kokonaisuuksien johtamista ja kykyä tehdä linjaavia päätöksiä. Johtoryhmätausta kehittää osaamista, joka ylittää yksittäisen asiantuntijaroolin. Asiantuntija keskittyy syvään substanssiin, kun taas johtoryhmässä vastuu ulottuu koko organisaation strategiaan, talouteen, riskienhallintaan ja ihmisten johtamiseen.

Oma polku hallitustyöhön

Jannen tie hallitustyöhön kulki oman yrityksen kautta.

– Myin osan yrityksestäni sijoitusyhtiölle, ja hallitustyö tuli siinä yhteydessä tutuksi. Aika pian totesin, että tässähän on järkeä.

Sittemmin Janne on perustanut uusia yrityksiä, joiden hän on mukana ainoastaan hallitustyön kautta. Start-up -tyyppisissä yrityksissä strateginen ja operatiivinen taso sekoittuvat, ja hallituskin on usein tiiviisti mukana arjessa.

– Hallituksen rooli korostuu erityisesti muutostilanteissa, esimerkiksi kasvun vaiheissa, joissa tarvitaan uutta osaamista ja järjestelmällisempää johtamista.

Miten riippumattomien jäsenten kanssa hankittu hallituskokemus tukee Hallituspartnerien jäsenyyttä?

– Se kehittää ymmärrystä hyvästä hallintotavasta, strategisesta näkemyksellisyydestä ja kyvystä sparrata. Riippumattomien jäsenten kanssa toimiminen tuo kokemusta avoimuudesta, läpinäkyvyydestä ja monipuolisesta päätöksenteosta.

Kasvun osaaminen avainasemassa

Viinikkalan mukaan hallituksissa tarvitaan erityisesti kasvun osaamista:

  • yritysostojen kautta kasvamista
  • myynnin kehittämistä
  • rakenteiden ja raportoinnin rakentamista.

– Oma roolini monessa hallituksessa on ollut nostaa esiin myynnin merkitys yrityksen kasvulle. Suomalaisten yritysten rakenne on aika insinöörivetoinen, ja myynti jää helposti taka-alalle. Halusin omalta osaltani vaikuttaa siihen ja olin aktiivisesti mukana järjestämässä rahoitusta teollisen myynnin professuurille Tampereen yliopistoon.

– Jos hallituksen jäsenellä ei ole tarjota kokemusta ja näkemystä, yrityksen johdon sparraus jää helposti pintapuoliseksi. Hallituspartnerit kokoaa yhteen hallitusosaajat, joilla on kyky tukea yrityksiä kasvun eri vaiheissa mm. yrityksen johtoa sparraamalla ja monipuolista elinkeinoelämän kokemusta.

👉 Syksyn jäsenhaku on käynnissä syyskuun loppuun asti – hae mukaan