Arnon Oy voitti ensimmäisen Pirkanmaan hallitustyöpalkinnon


Ensimmäinen Pirkan Nuija, on myönnetty tamperelaiselle Arnon Oy:lle. Yritys palkittiin ansiokkaasta ja pitkäjänteisestä hallitustyöstä, joka on vaikuttanut suoraan sen kasvuun, kansainvälistymiseen ja vastuullisuuteen.

Ensimmäinen Pirkanmaan hallitustyöpalkinto myönnetty – voittajaksi valittiin Arnon Oy

Palkinto myönnettiin 28.5.2025 Tampereen kauppakamarin kevätkokouksessa. Pirkan Nuija -palkinnon taustalla ovat Hallituspartnerit ry, Tampereen kauppakamari, Pirkanmaan Yrittäjät, Pirkanmaan liitto ja Business Tampere.

– ”Pirkan Nuija on tunnustus pk-yritykselle, jossa hallitustyöllä on ollut ratkaiseva rooli menestyksen rakentamisessa. Tavoitteenamme on nostaa esiin vaikuttavaa hallitustyötä ja innostaa muitakin pk-yrityksiä panostamaan sen kehittämiseen,” sanoo työryhmän puheenjohtaja, Hallituspartnerit ry:n jäsen Kari Sorjonen.

Kasvua, kannattavuutta ja vastuullisuutta hallituksen tuella

Arnon Oy:n hallitus on kehittänyt toimintaansa määrätietoisesti usean strategiakauden ajan. Palkintoraadin mukaan yrityksen hallitus on onnistunut luomaan avoimen, strategiaan keskittyvän johtamismallin, joka tukee kasvua ja antaa toimivalle johdolle työrauhan ja selkeät suuntaviivat.

Yrityksen liiketoiminta on kasvanut ja kansainvälistynyt kannattavasti. Hallitus on tukenut tätä kehitystä muun muassa sparraamalla liiketoiminnan uudelleenorganisointia, investointeja skaalautuvaan toimitusketjuun sekä panostamalla vastuullisuuteen.

– ”Hallituksen tehtävänä ei ole ohjata arkea, vaan luoda suunta ja edellytykset menestykselle. Ilman luottamusta ja vuoropuhelua se ei onnistu,” toteaa Arnon Oy:n hallituksen puheenjohtaja Sami Tulus.

Myös toimitusjohtaja Toni Ristamäki korostaa hallituksen roolia liiketoiminnan kehittämisessä:

– ”Hallitus on ollut meille strateginen sparraaja ja kumppani. Vuorovaikutus on avointa ja rakentavaa, ja se on antanut meille johdossa tilaa toimia rohkeasti, mutta hallitusti.”

Palkinto – enemmän kuin esine

Pirkan Nuija on symboli vaikuttavasta hallitustyöstä. Palkinnon on suunnitellut palkittu kultaseppä ja muotoilija Olli Johan Lindroos, ja sen muotokielessä on nähtävissä kaikuja Pirkanmaan maamerkeistä ja luonnonpiirteistä. Palkinto on uniikki esine, mutta samalla myös muistutus siitä, että hallitustyöllä voi olla merkittävä vaikutus yrityksen tulevaisuuteen.

Pirkanmaan hallitustyöpalkinto Pirkan Nuija jaetaan vuosittain pirkanmaalaiselle pk-yritykselle, jonka hallitustyö on edistänyt selkeästi yrityksen strategista kehitystä ja vaikuttanut sen menestykseen.

Arnon Oy on teollisuuden automaatioon ja sähköistyksen ratkaisuihin erikoistunut asiantuntijayritys. Yritys toimii älykkään integraation kumppanina erityisesti meri-, kaivos-, energia- ja teollisuussektoreilla. Vuonna 1978 perustettu yritys työllistää noin 300 asiantuntijaa kuudessa toimipisteessä Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa. Arnon Oy:n asiakaskunta koostuu kansainvälisesti toimivista yrityksistä, ja tuotteita on toimitettu jo yli sataan maahan.

Hallituspartnerit ry edistää pk-yritysten ja kuntayhtiöiden kasvua ja uudistumista ammattimaisen hallitustyön keinoin. Yhdistys välittää yrityksiin kokeneita, riippumattomia hallitusjäseniä ja tukee hallitustyön kehittämistä koulutuksen ja verkostojen avulla. Hallituspartnerit toimii valtakunnallisena verkostona, johon kuuluu useita alueellisia yhdistyksiä ja tuhansia yrityselämän ammattilaisia eri toimialoilta. Hallituspartnerit yhdistää arjessa pk-yritykset, hallitusosaajat ja hallitustyöstä kiinnostuneet.

Lisätietoja:

Kari Sorjonen, Pirkan Nuija -työryhmän vetäjä
Hallituspartnerit ry
0400 637 024

Sami Tulus, hallituksen puheenjohtaja
Arnon Oy
0400 713 707

Toni Ristamäki, toimitusjohtaja
Arnon Oy
044 740 8330