Hallituspartnerit sai uudeksi vetäjäkseen yritysjohdon valmentajan ja tutkijan


Hallituspartnerien toiminnanjohtajana aloittanut Aino-Mari Kiianmies valmistelee väitöstutkimusta arvojen näkymisestä hallitustyössä.

Hallituspartnerit ry:n toiminnanjohtaja Aino-Mari Kiianmies. Kuva: Kauppalehti

Juttu on luettavissa kokonaisuudessaan Kauppalehden tilaajille täältä:

Tässä nostoja Kauppalehden artikkelista:

  • Tampereella vuonna 2003 perustettu Hallituspartnerit on kasvanut 1600 jäsenen valtakunnalliseksi verkostoksi, johon kuuluu tällä hetkellä 11 itsenäistä alueyhdistystä.
  • Hallitustyöhön aletaan yrityksissä kiinnittää Kiianmiehen mukaan huomiota usein erilaisissa muutostilanteissa.
  • ”Kyllähän myynti on se, missä useimmin on haasteita. Systemaattisempi tekeminen monesti lisäisi selkeyttä ja tehokkuutta. Tähän riippumaton hallituksen jäsen voi tuoda osaamista ja jämäkkyyttä.”
  • Yrittäjät voivat mieltää riippumattoman hallitusjäsenen hankkimisen kalliiksi, vaikka konsulttiin verrattuna kustannus on maltillinen ja yrittäjä saa yrityksen edusta pitkällä aikavälillä kiinnostuneen tekijän.
  • Operatiivinen tekeminen voi myös viedä yrittäjältä niin paljon huomiota, ettei hallitustyön kehittämiseen riitä enää aikaa. Kiianmies muistuttaa, että riippumaton hallituksen jäsen voisi keventää taakkaa auttamalla keskittymään olennaiseen ja tuomalla perspektiiviä strategisiin päätöksiin.
  • ”Toivon, että viestintään ja yhteistyökumppanuuksien mahdollisuuksiin herättäisiin nykyistä enemmän. Näihinkin asioihin riippumaton hallitusjäsen voisi tuoda arvokasta osaamista ja verkostoja.”
Näin syntyy hyvä hallitus:

Selvitä, mitä osaamista tarvitaan eniten. Huomioi omistajien toiveet. Pyri saamaan mukaan monimuotoisesti erilaista osaamista. Muista puheenjohtajan ratkaiseva merkitys. Varmista, että hallituksen jäsenillä on riittävästi aikaa.

🔹 Mikäli kaipaat uutta osaamista ja näkemystä hallitukseen, voit olla yhteydessä alueesi Hallituspartnereihin ja kysyä lisää hallitusjäsenen välityspalvelusta.

🔹 Jos Hallituspartnerit-verkosto kiinnostaa ja haluat kehittyä hallitustekijänä, useissa alueyhdistyksissämme on jäsenhaku auki nyt alkusyksyn aikana.

🔹 Hallituspartnerit on järjestämässä 7.11. Hallituspaikka-tapahtumaa Tampereella yhdessä Tampereen kauppakamari´n, HHJ – Hyväksytty hallituksen jäsen´n, Future Board ry´n ja Tampereen Messut kanssa. Tapahtuma on avoin kaikille hallitustyöstä kiinnostuneille. Lisätiedot hallituspaikka.fi-sivulta – tapahtumassa nähdään!

🔹Mikäli olet vielä hallitusurasi alkupuolella ja etsimässä ensimmäistä hallituspaikkaa, olethan jo tutustunut HHJ-opintopolkuun? Voit tutustua HHJ-kokonaisuuteen tästä.