Tervetuloa, uudet jäsenet!
Hallituksemme valitsi marraskuun kokouksessaan kuusi uutta jäsentä.
Hallituksemme valitsi marraskuun kokouksessaan kuusi uutta jäsentä.
Heltin hallitus on osannut erinomaisella tavalla kiteyttää hallituksen roolin ja merkityksen yhtiön kehityksen eri vaiheissa, ja hallitustyöstä välittyy ammattimainen ote.
Etsimme toiminnanjohtajaa, joka on valmis tarttumaan monipuoliseen rooliin.
Vuoden merkittävin pk-yritykselle jaettava tunnustus hallitustyön menestystarinasta lähenee huipennustaan. Tänä vuonna kilpailun karsintavaiheeseen saatiin hienolla tavalla finaalipaikasta taistelevia yrityksiä valtakunnallisesti laajemmalta pohjalta kuin aikaisempina vuosina. Lokakuun puolivälissä kaikki kolme finalistia pääsevät kukin vuorollaan Kultaisen Nuijan raadin eteen.
Vuoden 2024 Kultainen Nuija huipentuu finaalivaiheeseen, johon on valittu kilpailun TOP 3. Kilpailuun osallistuneiden yritysten perusteella on helppoa todeta, että hallitustyöskentely on keskeisessä roolissa suomalaisten pk-yritysten keskuudessa.
Hallituspartnerien toiminnanjohtajana aloittanut Aino-Mari Kiianmies valmistelee väitöstutkimusta arvojen näkymisestä hallitustyössä.
Onko sinulla vahvaa kokemusta hallitustyöstä pk-yrityksissä tai kuntayhtiöissä? Haluatko kehittää osaamistasi edelleen ja olla osa aktiivista verkostoa, jossa jaetaan tietoa ja tuetaan toisia?
Erityisesti pk-yritysten on arvioitava, miten ne ottavat vastuullisuusasiat osaksi arkeaan, vaikka niitä ei vielä velvoiteta siihen.
Keskustelemme jäsentemme kanssa ajankohtaisista teemoista, ja siitä miten ne näkyvät ja tuntuvat hallitustyössä. Esittelyvuorossa Mikko Moilanen.
Tapania kiinnostaa hallitustyö erityisesti yrityksissä, joiden strategiassa yhdistyy teknologisesti edistyneet tuotteet, niihin liittyvät palvelut ja kasvun tavoittelu – mieluiten kansainvälisesti.
Aino-Mari Kiianmies edistämään pk-yritysten ammattimaista hallitustyötä Hallituspartnereiden toiminnanjohtajana.